Miten taidekampanja muuttui poliittiseksi toiminnaksi
kirjoittanut Elettra Stamboulis, 12. maaliskuuta 2021
Käännös Silja-Maaria Aronpuro
Gianluca Costantini suojelee viivallaan niitä, jotka jäävät muuten huomaamatta. Hänen piirustuksensa on kilpi.
Näin kävi myös Patrick Zakylle, lahjakkaalle egyptiläiselle opiskelijalle, joka oli päässyt Bolognan yliopiston arvovaltaiseen kansainväliseen GEMMA-maisteriohjelmaan. Patrick eli Bolognassa yhteisöllistä elämää tutkimuksen parissa ja palasi loma-aikoina kotiin tapaamaan perhettään. Helmikuun 7. päivänä 2020 hänet pidätettiin.
Hän on aktivisti, ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen eikä ole taiteilija. Hän on tuntematon vanki, josta ei ole kuvia julkisuudessa. Hänet on pidätetty mielipiteidensä vuoksi ja hän on odottanut tuomiota vankilassa yli vuoden. Niinpä Gianluca teki sen, missä on taitava. Samana päivänä, 7. helmikuuta, hän piirsi Facebook-kuvan perusteella muotokuvan ja twiittasi sen. Kuva on tiivis: vangittu silmälasipäinen ja parrakas opiskelija, jonka ympärillä on piikkilankaa ja teksti: ”Freedom for Patrick Zaky”. Kuvan seuraukset ovat kuitenkin osittain odottamattomat.
Kuten Tania Bruguera sanoo: ”yhteiskunnassa tapahtuu asioita vain, kun ihmiset toimivat ja osallistuvat”. Kuvasta seurannut osallistuminen osoittaa, mitä voi tapahtua, kun taide saa aikaan yhteistyötä, jossa on mukana muitakin kuin museoita ja gallerioita.
Muutama päivä Gianlucan twiitin jälkeen Amnesty Internationalin Italian osasto käytti piirustusta aloittaessaan kampanjan Zakyn vapauttamiseksi otsikolla ”Pidätetty aktivismin takia”. Piirustusta alkoivat kuitenkin käyttää heti myös yksittäiset aktivistit. Sitä kiinnitettiin kaduille, jätettiin pöydille, tulostettiin ja liimattiin kotikutoisille pahvialustoille julisteeksi. Sulkutilan myötä alkoi näyttää siltä, että Zakyn kuvan käyttö ja siihen liittyvä kampanja jäisivät täysin digitaalisiksi.
Toukokuun 6. päivänä Costantini kuvitteli luovasti uusia toimintamahdollisuuksia ja photoshoppasi Zaky-piirustuksensa Piazza Maggiorella olevaan valtavaan tyhjilleen jääneeseen mainostilaan. Hän merkitsi kuvaan myös Bolognan pormestarin Merolan ja ehdotti, että instituutiot voisivat käyttää tyhjää kaupallista tilaa kampanjan tukemiseen. Niinpä pormestari soitti Costantinille seuraavana päivänä, ja muutaman päivän päästä Piazza Maggiorelle kiinnitettiin kolmekymmentä metriä pitkä juliste. Kaupunkilaiset, jotka olivat vasta päässeet taas kävelemään keskustaan, tukivat aloitetta. He ottivat itsestään kuvia julisteen edessä ja lähettivät sadoittain innostuneita viestejä eleestä, joka kosketti kaikkia ja josta viruksen aiheuttama kotiin sulkeutuminen oli ehkä tehnyt entistä tunnistettavamman. Näin tämä julkinen teos toimi välittäjänä ja yhdistäjänä kaupungin hallinnon ja katutaiteen joskus ristiriitaisessakin suhteessa.
Aloitteen suosio oli niin suuri (siitä puhuttiin televisiossa, lehdissä ja sosiaalisessa mediassa), että muutamassa päivässä yritykset hoksasivat tilan arvon, ja niinpä juliste poistettiin mainosten tieltä. Teos oli alun perin virtuaalinen ja katoavainen, muuttui sitten esineeksi ja siirrettiin taloudellisista syistä. Se sijaitsi Piazza Maggiorella, missä ovat läsnä kaikki kaupungin keskeiset voimat: kaupungintalo, Basilica di San Petronio -kirkko ja Archiginnasio-kirjasto. Näin ollen sen tarina on kuin yhteenveto käytännöistä, rajoituksista ja ristiriidoista, joita kaupungin seiniin liittyy.
Reaktio seurasi kuitenkin nopeasti: asia oli kiteytynyt kuvaan, ja sen julkista esilläoloa pidettiin kaupungin yhteisenä kysymyksenä. Kesäkuun 13. päivänä Piazza del Comune -aukiolla Labas-ryhmän aktivistit toivat symbolisena eleenä kuvan takaisin 10 x 15 metrin kokoisena mosaiikkina, joka oli koottu 1 500 arkille tulostetusta alkuperäisestä kuvasta. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin tärkeä semanttinen muutos: Patrickin muotokuvaa piteli symbolisesti käsissään kuin mielenosoituksessa Giulio Regeni, nuori italialainen tutkija, jonka Egyptin poliisi oli tappanut kidutettuaan häntä. Tempaukseen liittyivät myös monet Bolognan kaupungille sosiaalisessa mediassa lähetetyt viestit, joissa kaupunkilaiset pyysivät palauttamaan Patrickin kuvan todistuksena sitoutumisesta vapauttamisvaatimuksiin.
Samaan aikaan Bolognan yliopisto, joka on Euroopan vanhin, päätti ryhtyä itse vaatimaan opiskelijansa vapauttamista. Yliopiston tulkinta omasta osallistumisestaan on kiinnostava: ajatus akateemisesta kansalaisuudesta, joka liittyy tutkimukseen ja johon kuuluu opiskelijoiden ja tutkijoiden suojeleminen, on itse asiassa hyvin vanha. Bolognan yliopiston historiallinen erikoispiirre, joka erottaa sen esimerkiksi Pariisin yhtä vanhasta yliopistosta on, että se on universitas scholarium, eli opiskelijoiden yhteisö, joka suojelee omia oikeuksiaan.Tällä tavoin järjestäytyneet opiskelijat olivat pääasiassa Bolognan ulkopuolelta tulevia opiskelijoita, ulkopuolisia, jotka halusivat puolustaa itseään majatalonpitäjien väärinkäytöksiltä Bolognassa. Bolognan yliopiston identiteetti perustuu siis muualta tulleille opiskelijoille. Rehtori, opettajat ja opiskelijat tukeutuivat taas kansainväliseen identiteettiin. Heinäkuussa täyttivät Archiginnasio-kirjaston Zakya esittävillä pahvihahmoilla ja asettivat niitä lisäksi kaikkiin kaupungin lukusaleihin, jotka olivat taas käytössä, vaikka turvavälit muistaen. Viesti on selvä: Patrick on yksi meistä, hän on keskuudessamme, hänen täytyy palata.
Samaan aikaan pormestari etsi yhtä paikkaa, jossa voisi taas osoittaa selvästi ja julkisesti kaupungin tuen kampanjalle. Heinäkuun 28. päivänä piirustuksesta tehty juliste ripustettiin Bolognan ikonisen symbolin kahden tornin alle.
Tie on kuitenkin pitkä ja leveä. Yliopiston ja kaupungin kaltaisten instituutioiden mukanaolo sai liikkeelle myös muita voimia ja vaatimusten kuoroon liittyi lisää ääniä: konserteissa ja festivaaleilla pahvihahmoja tuotiin lavalle ja katsomoon, niitä käytettiin ulkoilmaelokuvateattereissa, toreilla ja kirjastoissa ympäri Italiaa.
Milano – Zaki sagoma bicocca Milano – Zaki sagoma bicocca
Syyskuussa Cervian perinteisen leijafestivaalin aikana vapaaehtoiset rakensivat leijan, jossa on Zakyn kuva. Teon symbolista arvoa lisää se, että leijat on kielletty Egyptissä vähän aikaa sitten, koska ne ”voivat olla uhka kansalliselle turvallisuudelle”. Presidentti al-Sisi lisäsi lukemattomien kieltojen joukkoon myös tämän hyvin vanhan esineen myynnin ja käytön, mikä johti satoihin pidätyksiin ja sakkoihin, jotka kohdistuivat myös todella nuoriin. Juuri sulkutilan aikana tämän yksinkertaisen esineen käyttö oli lisääntynyt paljon ja leijojen lennättäminen Kairon ja Aleksandrian betonitornien terasseilta tarjosi tilaisuuden ulkoilla ja päästä matkustamaan edes metaforisesti.
”On tänään jotain uutta päivän puolla – /
kirjoitti Pascoli runossaan ”Leija” (suom. Elina Vaara).
tai vanhaa – elän muualla ja näen /
jo orvokeiden puhjenneen ma tuolla”
Kampanjan osakseen saama huomio on onneksi edelleen lämmintä ja osallistuvaa. Siinä on mukana aktivisteja, yhdistyksiä ja instituutioita, jotka käyttävät kuvaa symbolina. Koko tapauksessa on jotakin vanhaa mutta myös uutta.
Elämme muualla ja empatiaan perustuva yhteys, jonka yksi tiivis kuva voi herättää, saavutetaan uusilla välineillä. Se kuitenkin toimii lajimme evoluutioon perustuvien psykologisten prosessien ansiosta. Ihmiset liikuttuvat kohdatessaan kuvan, joka vangitsee asian, jota he tietämättään etsivät itsestään, kuten Freud aavisti analysoidessaan Jensenin Gradiva-pienoisromaania. Kuva esittää sitä, mitä ei voi esittää. Vangittu Zaky, jota ei voi näyttää, koska hänet on piilotettu katseilta ja eristetty suhteistaan, tuodaan esiin teoilla, jotka ovat enemmän kuin kuvan muodostavat viivat. Ne luovat suhteita ja tuovat esiin pinnanalaisia kulttuurisia ja sosiaalisia identiteettejä. Tarina epäoikeudenmukaisesta vapauden riistämisestä on vanha. Näin siitä tulee uusi ja ajankohtainen ja se saa ihmiset ja instituutiot osallistumaan aktiivisesti. Emme tiedä, miten vielä käy. Kaikki tämä on kuitenkin tapahtunut ja se suojelee kaikkia nykyisiä ja tulevia zakyja.
